Kaksi säteilevää päivää Kuopiossa. Valtakunnalliset Sädehoitopäivät järjestettiin Suomen Onkologiayhdistyksen toimesta tänä vuonna Kuopion Musiikkikeskuksessa maaliskuun viimeisellä viikolla | Varian

Kaksi säteilevää päivää Kuopiossa. Valtakunnalliset Sädehoitopäivät järjestettiin Suomen Onkologiayhdistyksen toimesta tänä vuonna Kuopion Musiikkikeskuksessa maaliskuun viimeisellä viikolla

Kaksi säteilevää päivää Kuopiossa. Valtakunnalliset Sädehoitopäivät järjestettiin Suomen Onkologiayhdistyksen toimesta tänä vuonna Kuopion Musiikkikeskuksessa maaliskuun viimeisellä viikolla

Kaksi päivää kestäneet Kuopion Sädehoitopäivät, paikallisittain lausuttuna “Säjehoetopäevät”, houkuttelivat täyden tuvan alan ammattilaisia kalakukkojen kaupunkiin. Varianin puheenvuoron piti Service Manager Juho Pennanen. Ohjelma oli laaja ja jaettu sessioihin, joista ensimmäisen aloitti professori Uwe Oelfke Lontoon Royal Marsden Hospitalin syöpätutkimuksen instituutista, luento-otsikolla “MR guided radiotherapy”, ja HUS:n hiukkasfyysikko Lauri Wendland jatkoi kertomalla “Annossuunnittelun automaattimenetelmistä” – aihe, joka on myös Varianilla ajankohtainen keväällä aloitettavan suuren tutkimusprojektin johdosta. Ammattilaisten näkemysten lomassa tuotiin esille myös syöpäpotilaiden omia kokemuksia sädehoidosta kansainvälisen Inexca-hankkeen tiimoilta. Maksatuumoreille pyhitettiin avauspäivänä oma keskustelusessionsa ja rinnakkaisohjelmana pidettiin laitehuollon työpaja, jossa mm. Varianin Juho Pennanen piti oman puheenvuoronsa. Täällä kuultiin myös Säteilyturvakeskuksen Petri Sipilän luento uuden säteilylain vaikutuksista alaan. Päivä paketoitiin Suomen Onkologiayhdistyksen vuosikokouksella sekä vapaamuotoisilla iltajuhlilla hotelli Puijonsarvessa, jotka vietettiin paikallisissa kelta-musta -teemaväreissä. Perjantaina oli vuorossa kuvantamisen sessio ja keskustelu, jonka jälkeen koluttiin Head & Neck-syöpien ja niiden hoidon viimeisimpiä uutisia. Sisältörikkaan kaksipäiväisen päätteeksi käytiin läpi ajankohtaisia tulevia asioita, sekä vuoden 2018 tärkeimpiä sädehoitotutkimuksia ja niiden tuloksia. Kuopion yliopistollisen sairaalan ylifyysikko Jan Seppälä piti yhteenvedon ja lausui loppusanat, jonka jälkeen järjestettiin osanottajille “syöttö ja kottiin mänö”, eli lounas ja paluumatka. Varian Finland kiittää puolestaan kaikkia osallistujia. Ensi vuoteen!